Taide tuo sisällissodan tapahtumat iholle – kolme opettajaa kertoo koskettavista projekteistaan

Kirje kellarissa piileskelevälle tytölle

Riina Tammi, historian ja yhteiskuntaopin lehtori, Kaitaan koulu, Espoo

”Etsin kahdeksasluokkalaisille oppimateriaalia, joka toisi sisällissodan tapahtumat lähelle. Kuin tilauksesta löysin hienon oppimisaineiston Minä olin siellä, joka vie lukijan vuoden 1918 poliittisiin melskeisiin, taistelukentille ja vankileireille kuvien sekä tavallisten ihmisten kirjeiden ja muistelmien kautta.

Uudessa opsissakin historian opetuksen yhtenä tavoitteena on empatian kasvattaminen. Empatiaa syntyy, kun oppilas pääsee asettumaan toisen ihmisen asemaan ja ymmärtämään hänen valintojaan.

Kävimme myös Espoon kaupunginmuseossa katsomassa näyttelyn Särkynyt elämä – Espoo sisällissodassa, joka kertoo oman kotiseudun poliittisesta kuohunnasta ja sotatapahtumista pelien ja tarinoiden avulla.

Näiden aineistojen pohjalta oppilaani saivat perinteisen kokeen sijasta työstää sisällissodasta soveltavan työn yksin tai pareittain. Tuloksena oli sarjakuvia, lehti, diaesityksiä, pieni elokuva sekä kirjoitelmia, joissa oppilaat eläytyivät kellarissa piileskelleen 14-vuotiaan Elina Vaaran tilanteeseen. Niissä ei voinut kertoa aivan satuja, vaan tapahtumien piti olla sellaisia, että ne olisivat oikeasti voineet tapahtua.

Oppilaitani on mietityttänyt se, miten olemme joskus voineet olla niin verisessä sodassa toinen toisiamme vastaan. Vaikka sotatoimet loppuivat, sota jatkui vielä: esimerkiksi vankileireillä ihmisiä tapettiin nälkään. Oppilaissa herätti vahvoja tunteita vangeiksi jääneiden punaisten naisten julma kohtelu.

Olen 44-vuotias, ja oman sukuni kohtaloista sisällissodassa ei juuri ole perimätietoa. Olen kuitenkin kuullut iäkkäiden ihmisten puhuvan sotaan liittyvästä vaikenemisesta ja häpeästä. Suvussa sodasta ei aina ole saanut puhua, varsinkaan jos oli häviäjän puolella. Enemmän nuoret tietävät siitä, mitä sukulaisille tapahtui talvisodassa. Se on ajallisesti lähempänä, ja toisaalta talvisota on Suomen sankaritarina – siihen verrattuna sisällissota on ”pimeää historiaa”, eikä ole kiva muistella, miten kamalia olemme olleet toisillemme.

Aiheeseen tutustuminen jatkuu. Meillä on pian kirjallisuusaiheinen ilmiöviikko, ja menemme katsomaan Kansallismuseoon Kuva 1918 -näyttelyä. Tutkimukset ovat tuoneet myös kiinnostavaa uutta tietoa erityisesti naisten, lasten ja nuorten kohtaloista sisällissodan aikana.

Pääkalloja ja rantamaisemia

Pia-Meri Maunumaa, kuvataideopettaja, Kuusankosken lukio

”Olemme tehneet sodasta kuvia, joiden lähtökohtana ovat oman lähiseudun sotatapahtumat. Ne kiinnostavat opiskelijoita. Tausta-aineiston kokoamisessa minulle oli valtavasti apua kirjaston uutterasta työntekijästä Tarmo Hietaniemestä, joka etsi minulle kirjoista ja lehdistä kuvia Kuusankosken tapahtumista vuodelta 1918.

Pohjustimme kuvien tekemistä myös katsomalla kohtauksia elokuvista Raja 1918 sekä Täällä Pohjantähden alla.

Opiskelijat tekivät heitä puhuttelevien valokuvien pohjalta akryylivärimaalaukset. Kouvolan ja Kuusankosken naiskaarteissa oli yhteensä melkein 200 jäsentä, ja monet tytöt tekivät maalauksia näistä naisista.

Suosituksi teemaksi osoittautuivat sairaanhoitajien kuvat, sotilasmuotokuvat sekä punakaartin johtohahmot Veripellot-kirjan dokumenttien perusteella. Suosituiksi nousivat myös Kymijoen rantamaisemia ja paikallista arkkitehtuuria kuvaavat postikortit. Raskaiden sotakuvien rinnalla ne koettiin eheyttäviksi.

Valokuvien ilmeistä avautuu ihmisten tuska. Kuvat ovat avanneet minulle sodan julmuuden ja raadollisuuden entistä selvemmin. Sisällissota oli sekasorron aikaa, ihmiset elivät pelon ilmapiirissä ja puutteellisissa olosuhteissa.

Lapsuudessani 70-luvulla suvussa kerrotut sotajutut liittyivät talvisotaan, mutta sisällissodasta ei juuri puhuttu. Isäni lapualaisessa suvussa oli todennäköisesti paljon valkoisia.

Sisällissodan tutkiminen jatkuu lukiossamme tutkivan opiskelun kurssilla, josta vastaa historianopettaja Juha Forsberg. Kurssilla lukiolaiset tutustuvat menneisyyteen haastattelemalla sukulaisia ja kävelemällä Kuusankosken keskustassa sisällissodan tapahtumapaikoilla.

Opiskelijat tutustuvat myös sotasurmatietokantaan, jossa tietoja kuolleista voidaan hakea esimerkiksi sukunimen, ammatin, asuinkunnan ja kuolintavan mukaan. Yhteensä tietokannassa on 39 550 henkilöä, jotka saivat surmansa sotaoloissa vuosina 1914–22.

Mitä lapsi miettii sodasta?

Teija Ärling, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori, Hatanpään lukio, Tampere

”Olemme käsitelleet vuoden 1918 sotaa äidinkielessä luovan kirjoittamisen kurssilla. Kun tieto sodasta välittyy jonkin taideteoksen tai oman eläytyvän kirjoittamisen kautta, asia tulee lähemmäksi kuin pelkästään oppikirjasta lukien.

Kurssityömme lähtökohtana oli Museokeskus Vapriikin näyttelyn kuva, jossa valkoisten konekivääri on asemissa Keskustorilla vartioimassa punavankeja. Opiskelijat valitsivat yhteiseksi näkökulmahenkilöksi vasemmassa laidassa olevan univormupukuisen koppalakkipäisen pojan, jonka nahkoihin he teksteissään menivät. Poika nimettiin Jalmari Mäkiseksi ja hänen arveltiin olevan noin yhdeksänvuotias. Opiskelijat sepittivät hänelle muut taustatiedot, ja jokainen kirjoitti tekstin, jossa Jalmari on joko päähenkilö tai esimerkiksi kirjeen vastaanottaja.

Osa opiskelijoistamme käy musiikki- tai musiikkiteatterilinjaa. He kävivät katsomassa Tampere-talossa Veljeni vartija -oopperan, jossa saman perheen lapset ajautuivat sotimaan eri puolille. Opiskelijat pitivät oopperakokemusta silmiä avaavana, ja monelle se oli myös ensimmäinen kerta oopperan katsomossa. Perheen tragedia tuli oopperaa katsoessa iholle, ja he ymmärsivät vanhempien tuskan ihan uudella tavalla.

Tampereen teatterin ja Tampereen työväen teatterin sisällissotaan liittyviin produktioihin emme pysty koko porukkaa houkuttelemaan, sillä liput ovat niin kalliita. Toisinaan joku opettajistamme on mukana esityksiin liittyvän oppimateriaalin teossa, ja silloin opiskelijat pääsevät seuraamaan harjoituksia.

Nuorten heikentynyt lukutaito ja lisääntynyt lyhytjänteisyys tekevät kirjallisuuden opettamisesta haastavaa. Olen saanut opiskelijoita innostettua lukemaan lukupiireillä, jotka saavat itse valita käsittelemänsä kirjan. Vaikka suosittelin myös sisällissodasta kertovia kirjoja, yksikään klassikkolukupiiri ei valinnut luettavakseen Frans Emil Sillanpään Hurskasta kurjuutta tai Elmer Diktoniuksen Janne Kuutiota. Väinö Linnan Tuntematon sotilas oli suositumpi.

Oman sukuni jäsenistä suuri osa oli sisällissodan aikaan punaisten puolella. Olen 56-vuotias ja muistan vielä, miten isän äiti itki kertoessaan vankileireistä. Silloin ihmettelin, miksi se mummo aina puhuu noista kapinan ajoista.