Opiskelijasta pitää saada koppi heti opintojen alussa. Tätä periaatetta noudattavat Tampereen seudun ammattiopiston Tredun Kangasalan opettajat, kun he syksyisin valmistautuvat ottamaan vastaan uudet opiskelijat.
Tredulaiset ovat kehittäneet tukun hyviä käytäntöjä, joista on paljon apua neuroepätyypillisten opiskelijoiden kohtaamisessa.
Ensinnäkin opettajat työskentelevät tiimeinä, joihin kuuluu ammatillisen opettajan lisäksi erityisopettaja ja opinto-ohjaaja.
Toisekseen uusien opiskelijoiden ensimmäiseen henkilökohtaisen osaamisen kehittämistä koskevaan hoks-keskusteluun osallistuu aina erityisopettaja.
– Kun meitä on kaksi aikuista vuorovaikutuksessa opiskelijan kanssa, tunnistamme aika nopeasti tuen tarpeen ja yleensä opiskelijan tilanteen, erityisopettaja Tuuli Lähteinen sanoo.
Lähteiselle järjestely merkitsee 80 hoks-keskustelua elo–syyskuun aikana. Alussa tehty työ maksaa hänen mukaansa itsensä pian takaisin.
Opon kanssa järjestettävät ykkösten ryhmäytymispäivät ovat tredulaisten kolmas tärkeä työkalu. Niissä aikuiset näkevät, miten opiskelijat käyttäytyvät osana ryhmää. Esimerkiksi vaikeudet toiminnanohjauksessa tai sosiaalisessa kanssakäymisessä jäävät heti haaviin.
Tieto- ja viestintätekniikan tuntiopettajan Mikko Vääräsen mielestä ryhmäytymispäivistä on ollut iso apu. Hänen alalleen hakeutuu paljon opiskelijoita, joilla on autismikirjon piirteitä.
– Ryhmäytymispäivinä saamme opiskelijat auki ja kohtaamaan aikuisia. Näemme heti, millaista ammattikoulussa oleminen heille on.
Tutustumisvaiheen jälkeen alkaa tiivis yhteistyö kodin ja opiskeluhuollon kanssa.
– Parhaat tulokset on saatu, jos olemme tunnistaneet nepsy-oireita ja opiskelija on ottanut avun vastaan aikaisessa vaiheessa, Vääränen kertoo.
Välittämisen kulttuuri on osa työtämme.
Oleellista on suunnitella tukitoimet yksilöllisesti.
Mikko Vääränen suosii oman oppimisen projekteja, joissa opiskelija saa paneutua itseään kiinnostaviin asioihin. Hän ohjaa nuoren herkästi myös työssäoppimisjaksolle.
Näillä konsteilla opiskelijan vahvuudet, kuten hyvä keskittymiskyky, pääsevät esiin.
– Kouluympäristö ei välttämättä ole nepsy-opiskelijalle paras. Hänen supervoimansa saattavat näkyä vasta työmaalla.
Lähteinen huolehtii, että opiskelijat etenevät opinnoissaan suunnitelman mukaisesti eikä isoja rästejä pääse syntymään. Tarvittaessa hän lähtee ensimmäisenä työharjoittelupäivänä mukaan varmistamaan, että nuori saa työpaikalla tarvitsemansa tuen.
Opettajakaksikon mielestä yksi heidän tärkeimmistä tehtävistään on tukea opiskelijoiden ihmisenä kasvamista. Tämä onnistuu parhaiten, kun taustalla on määrätietoisesti rakennettu luottamuksellinen suhde.
– Välittämisen kulttuuri on osa työtämme, Lähteinen kiteyttää.
Millaisia muita keinoja ammatilliset opettajat käyttävät neuropsykiatrisesti oireilevien opiskelijoiden tukemisessa? Johanna Metsä ja Tuula Mathlin etsivät tähän vastausta opinnäytetyössään.
Kaksikon haastattelemien opettajien tärkeimmät konstit olivat opetuksen ja opetustilan soveltaminen.
Nuoren koulupäivää voidaan tarvittaessa lyhentää tai tauottaa tai tehtäviä pilkkoa. Piirtäminen tai värittäminen sallitaan, jos se helpottaa keskittymistä oppitunnilla.
Liian isolta tuntuvaa opetusryhmää opettaja voi pienentää lähettämällä opiskelijoita muihin tiloihin tekemään ryhmätehtäviä. Aistiärsykkeitä voi vähentää esimerkiksi himmentämällä valaistusta.
Mathlin huomauttaa, että ammatillisessa koulutuksessa aistiärsykkeiden vähentäminen voi olla kova pähkinä purtavaksi.
– Kaikki tilat eivät muokkaudu opiskelijan tarpeisiin sopivaksi. Esimerkiksi kaikuva halli, jossa harjoitellaan trukilla ajoa.
Metsän ja Mathlinin haastattelemat opettajat toivat esiin tarpeensa saada lisää tukea nepsy-nuorten kanssa toimimiseen. Toivelistalla olivat kollegojen, muiden ammattilaisten ja kodin kanssa tehtävä tiivis yhteistyö, työnohjaus, täydennyskoulutus ja oppilaitoksen valmiit toimintaohjeet haastaviin tilanteisiin.
Neuropsykiatristen oireiden tunnistaminen ei aina ole opettajalle helppoa.
– Oireiden tunnistamiseen vaikutti se, minkä verran opettajalla oli taustakoulutusta tai kokemusta nepsy-nuorista, Metsä sanoo.
Tuttuja oireita tutkimukseen osallistuneille opettajille olivat muun muassa levottomuus, oppimisvaikeudet, impulsiivisuus ja ärtyisyys.
Metsä ja Mathlin tekivät toukokuussa valmistuneen opinnäytetyönsä Tampereen ammattikorkeakoulun terveyden edistämisen koulutusohjelmassa.
Leikkaukset vaikeuttavat tuen järjestämistä
Ammattiin opiskelevilla nuorilla on yhä enemmän tuen tarpeita.
Suomen ammattiin opiskelevien liiton tuoreessa Amisbarometrissa peräti 74 prosenttia vastaajista kertoi tarvitsevansa tukea opintoihinsa. OAJ:n ammatillisessa jäsenkyselyssä 89 prosenttia vastaajista sanoi, että opiskelijoiden tuen tarve on lisääntynyt.
Petteri Orpon hallitus on pyrkinyt vastaamaan ilmiöön esittämällä oppimisen tukeen muutoksia.
Tulevaisuudessa kaikilla tukea tarvitsevilla opiskelijoilla olisi oikeus oppimisen tukeen. Tuki on opettajan antamaa tukiopetusta ja esimerkiksi tilapäistä erityisopetusta tai kielellistä tukea. Tuen vahvistamiseen on varattu vuosittain kymmenen miljoonaa euroa.
Samaan aikaan hallitus leikkaa ensi vuonna ammatillisesta koulutuksesta 150 miljoonaa euroa. Summassa on mukana 20 miljoonaa euroa päättyviä määräaikaisia rahoituksia. Myös opettajien täydennyskoulutuksesta niistetään.
– Lainsäädäntö paranee, mutta järkyttävät leikkaukset syövät hyviä vaikutuksia. Oppimisen tuen vahvistamiseen ei ole realistista mahdollisuutta, erityisasiantuntija Mirjami Lehikoinen OAJ:stä sanoo huolissaan.
OAJ:n mielestä leikkaukset pitäisi perua. Oppimisen tuen järjestämistä hankaloittaa jo nyt se, ettei tuen rahoitus ole korvamerkittyä. Ammatillisista erityisopettajista ja vaativan erityisen tuen aloituspaikoista on pulaa.
Erittäin tärkeää olisi turvata opettajien täydennyskoulutus.
– Kun oppimisen tuen painopiste siirtyy matalan kynnyksen tukeen, kaikilla opettajilla täytyy olla oikeus ja mahdollisuus erityispedagogisen osaamisen vahvistamiseen.