Älylaitteiden määrälläkin on merkitystä
Suvi-Sadetta Kaarakainen, väitöskirjatutkija, Koulutussosologian tutkimuskeskus Rose, Turun yliopisto
Enää opettajat eivät voi valita, haluavatko he opetella digitaitoja. Etäopetusjakso teki tämän selväksi. Samalla se pudotti pohjan keskustelulta, onko digitalisaatio mennyt kouluissa liian pitkälle.
Haastattelin opettajia ja rehtoreita ympäri Suomea Digiajan peruskoulu II -tutkimuksessa, joka julkaistiin toukokuussa. Testasimme oppilaiden ja opettajien ict-taitoja 68 kunnassa ja selvitimme, mitä kuului koulujen digitalisaatiolle ennen kevään 2020 poikkeustilaa.
Tutkimustulokset osoittivat digitalisaation edenneen kouluissa eri tahtiin. Opettajien mukaan digitalisoituminen on tuonut opetukseen kerroksellisuutta ja monipuolisuutta sekä auttanut havainnollistamaan oppisisältöjä ja eriyttämään oppimista.
Opettajien mielestä oppimista tapahtuu parhaiten omassa työympäristössä. Työn ulkopuolella tapahtuvat täydennyskoulutukset menevät pahimmillaan hukkaan, koska opettajilla on arjessa harvoin aikaa ottaa käyttöön niiden antia.
Opettajien mielestä on epäreilua, että toiset opettajat saavat koululta laitteet ja toiset eivät. Koululta saadun läppärin tai älypuhelimen pitäisi olla itsestään selvä työkalu opettajan työssä.
Opeka-kyselyn mukaan työnantajan tarjoama laite oli vuonna 2019 hieman alle 60 prosentilla opettajista. Koulut pyrkivät toteuttamaan kuntien yhteisiä tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön suunnitelmia, joihin oli kirjattu laitetavoitteet opettajien osalta, mutta ne eivät olleet toteutuneet.
2000-luvun alussa joihinkin kouluihin hankittiin tietotekniikkaa nopeammin kuin koneisiin ehdittiin perehtyä, ja tietokoneluokat saattoivat seistä käyttämättöminä. Tältä pohjalta syntyi kritiikki siitä, että digitalisaatiossa ei tule edetä laitekanta edellä.
Tästä ajattelusta pitäisi kuitenkin nyt päästä yli, sillä mitä enemmän laitteita on, sitä nopeammin ja paremmin pystytään sopeutumaan koronan kaltaisiin poikkeustilanteisiin.
Digitaitava opettaja edistää tasa-arvoa
Raija Hämäläinen, Jyväskylän yliopiston teknologian oppimisen ja opetuskäytön professori
Opettajien digitaidot ovat jääneet jälkeen erityisesti työpaikalla tapahtuvassa oppimisessa. Olemme tehneet jatkoanalyysejä kansainvälisen aikuistutkimuksen Piaacin tuloksista, ja ne kertovat, että opetuksen ja kasvatuksen parissa työskentelevillä on Suomessa muita korkeakoulutettuja heikommat tieto- ja viestintätekniikan taidot.
Myös muut suuret tutkimusaineistot kuten Talis ja Icils osoittavat, että opettajien digitaidot eivät ole pysyneet teknologisoituvan yhteiskunnan tarpeiden mukana.
Viime keväänä opittavaa siis riitti, kun koronaepidemia pakotti suuren osan opettajista opettamaan etänä ja opettelemaan verkko-opetuksen perustaidot. Pakko on hyvä opettaja – poikkeusaika istutti verkko-opetuksen ääreen nekin, joita se ei aiemmin kiinnostanut.
Suomalaisten opettajien laaja autonomia on hyvä asia, mutta se on synnyttänyt myös epätasa-arvoa: jos opettaja ei ole itse kiinnostunut tieto- ja viestintäteknologiasta, hänen oppilaidensa tietotekniset valmiudet ovat saattaneet jäädä hatariksi. Ja jos koulu ei tue tietoteknisten valmiuksien kehittymistä, oppiminen alkaa eriarvoistua kotitaustan mukaan.
Opettajat ovat todella oudon tilanteen edessä. Heiltä odotetaan valmiuksia opastaa oppilaita netin ja sosiaalisen median maailmassa, ja samaan aikaan kunta saattaa tarjota opettajalle puhelimen, jossa ei ole nettiä.
Kun kunnissa pohditaan älypuhelinten hankkimista, saatetaan huolestua siitä, että opettaja käyttäisikin laitetta myös omien asioidensa hoitoon. Sehän olisi loistavaa! Mitä useampaan tarkoitukseen he puhelinta käyttävät, sitä paremmin he oppivat – tämä olisi mitä parhainta ja edullisinta täydennyskoulutusta.
Mielestäni opettajien pitäisi pystyä nykyistä enemmän vaikuttamaan siihen, millaista teknologiaa kouluun hankitaan. Kouluille pitäisi tuoda testiin erilaisia välineitä ja oppimisympäristöjä, joita opettajilla on mahdollisuus kokeilla ennen valinnan tekemistä.
Kohti elävää vuorovaikutusta verkossa
Marjo Joshi, lehtori ja verkko-opetuksen asiantuntija, Turun ammattikorkeakoulu
Ammattikorkeakoulut selvisivät etäopetusjaksosta hyvin, koska monet amkien opintojaksot sisälsivät verkko-opetusta jo ennen poikkeustilannetta. Keväällä Teams ja Zoom otettiin käyttöön entistä laajemmin. Tekniset taidot kehittyivät, ja keksittiin uusia ratkaisuja toteuttaa seminaareja, kansainvälisiä vierailuja, ryhmätyöskentelyä, yritysyhteistyötä ja pääsykokeita.
Amk-opettajat saavat yleensä laitteet oppilaitoksesta, mutta tukea niiden käyttöön tarvitaan. Korona-aika osoitti, että koulutusta tarvitaan vielä esimerkiksi selkeisiin tehtävänantoihin, opiskelijoiden tukemiseen ja yhteisöllisyyden kehittämiseen verkkoympäristöissä. Myös teknisten välineiden sekä verkko-oppimisympäristöjen erityisominaisuuksia on syytä oppia hyödyntämään laajemmin.
Teen väitöskirjaa verkkotutkintojen pedagogisesta kehittämisestä. Kouluttaessani opettajia olen huomannut heidän oppivan digitaitoja parhaiten, kun ne kytketään oman opetuksen valmisteluun.
Haluan luoda verkkoon yhteisöllistä ja ohjattua opetusta, jossa opettajalla on tärkeä merkitys. Verkkokurssillakin on tärkeintä kyetä luomaan opiskelijalle turvallinen olo ja tunne siitä, että hän saa kaiken tarvitsemansa tuen.
Tavoitteenani on, että verkko-opetus koettaisiin jopa laadukkaampana kuin lähiopetus. Mielestäni jotkut opiskelijat osaavat tuoda ajatuksiaan esiin verkossa paremmin kuin lähiopetuksessa. Oppiminen helpottuu, kun opiskelija voi pausettaa ja kuunnella uudestaan opittavaa materiaalia.