Työuran kaari – kolme opettajaa jakaa vinkkinsä työuran vaiheisiin

 

Palvelemassa suomalaista koulua 2040

Ali Kupiaisen tie opettajaksi ei ole se tavallisin.

Kun hän 16 vuotta sitten päätti yläkoulun, keskiarvo oli 6,5. Hän hakeutui ammattikouluun kokkiopintoihin. Oma äiti oli käynyt vain kansakoulun, afrikkalaistaustaisella isällä ei ollut sen enempää koulutusta.

Pitkät työpäivät ravintola-alalla saivat Alin opiskelemaan restonomiksi, vaikka moni epäilikin etukäteen, pärjäisikö hän ammattikorkeakoulussa.

Varsinaisen sykäyksen opettajauralle antoi poikien koripallojoukkueen valmentaminen. Ali etsi vinkkejä harjoitusten esivalmisteluun ja vanhempien kanssa toimimiseen. Netistä tietoa hakiessaan hän tutustui pedagogiikkaan ja didaktiikkaan.

Ali kävi opettajankoulutuksen valintakokeessa neljä kertaa, kunnes pääsi kotitalous- opettajan opintoihin Itä-Suomen yliopistoon. Haalaritouhut oli koettu jo amkissa, joten Ali saattoi keskittyä opiskeluun ja salilla käymiseen.

Opinnot tulivat gradua vaille valmiiksi kolmessa vuodessa. Ali suoritti myös koulutuspoliittisen johtamisen opinnot eli rehtorin pätevyyden sekä terveystiedon opinnot. Nyt jäljellä on enää gradu, jota hän tekee Helsingissä.

Alin opiskelun mahdollisti aikuiskoulutustuki.

 

Kurssikaverit opettajankoulutuksessa olivat kaikki muut käyneet lukion. Suurin osa tuli keski- luokkaisista perheistä. Miehiä oli vain pieni vähemmistö.

33-vuotias Ali haastaa ajatuksen, että opettajan ammatti-identiteetti periytyy sukupolvelta toiselle. Hänen mielestään opetusalan ei pidä olla “perheyritysmeininkiä”.

– Ala tarvitsee erilaisia ihmisiä erilaisista taustoista.

Kun Ali itse oli koulussa, hänellä ei ollut opettajia, joihin olisi pystynyt samastumaan. Hän näkee, että oma tuleva työpaikka voisi olla Itä-Helsingissä.

Kysyttäessä kiinnostaako rehtorin työ, vastaus on kyllä.

– Uskon, että voisin palvella suomalaista koulua sellaisena, mikä se on joskus 2030– 40-luvuilla.

 

Vaikka tekee hyvää työtä, tuloksia ei yleensä näe heti.

 

Ali otti jo harjoitteluissa tavaksi moikata oppilaitaan rennolla nyrkkitervehdyksellä, jotta oppilaalle tulee tunne, että opettaja kohtaa ja näkee hänet. Tämä on Alista tärkeää, jotta hän pystyy olemaan samaan aikaan sekä vaativa että motivoiva opettaja.

Opettajien jaksamista koettelee se, että vaikka tekee hyvää työtä, tuloksia ei yleensä näe heti.

Jaksamisasioissa Ali heittäisi ison pallon rehtoreille. Vaikka oppilaiden vointi on ykköskysymys, heti sen jälkeen tulee se, miten opetushenkilöstö voi.

– Jos kuuden aikaan illalla opettaja monistaa ja laminoi, rehtorin pitäisi olla että riittää jo.

Alin omaa jaksamista tukevat ainakin urheilijan elämäntavat: ravitseva ruokavalio, treeni ja lepo.

Alin mielestä kotitalouden opetukselle onkin suuri tarve tässä ajassa, jossa valintoja ohjaa usein hedonismi.

 

Nyt uuden ammatin alkuvaiheessa Ali Kupiaisella on mielestään eniten opittavaa arvioinnissa, työarjen rakentamisessa ja siinä, että osaa vaatia oppilailta sopivasti. Innostuksen luomista hän pitää todella tärkeänä.

Ali kannustaa tulevia ja aloittelevia opettajia haastamaan omaa ajattelua ja kohtaamaan uusia ihmisiä.

– Mene ruokalassa istumaan tuntemattomien pöytään, käy dialogia erilaisten ihmisten kanssa. Muiden kautta opit itsestäsi.

Hän suosittelee myös jakamaan kokemuksia toisten aloittelevien opettajien kanssa. Kun aloittaa keskustelun, mahdollinen häpeä omasta keskeneräisyydestä muuttuu vahvuudeksi.

Ali on jo nyt päässyt monien kokeneiden opettajien ja rehtoreiden mentoroitavaksi.

– Se on ollut iso etuoikeus.

 

---

 

Lähiopetuksen ilo kuittaa vauvan yöheräilyt

Kofeiinilla, kuuluu Jukka Raitasen spontaani vastaus siihen, miten hän jaksaa työpäivät.

Liiketalouden lehtorin yöt ovat haastattelua edeltäneinä aikoina menneet heräillessä tunnin välein. Vauva tekee hampaita.

Pienen pohdinnan jälkeen löytyy toinen, ehkä vielä tärkeämpi jaksamisen lähde:

– Työ on niin mielenkiintoista, etenkin lähiopetus.

 

Hämeen ammattikorkeakoulussa Hämeenlinnassa työskentelevä Jukka on ehtinyt opettajana nähdä ajan ennen ja jälkeen koronan. Koronasulku osui vaikeaan aikaan: esikoisen koliikki oli juuri helpottanut, kun koko Suomi pantiin kiinni.

Poikkeusaika ravisteli opettajaidentiteettiä mutta toisaalta opetti, että vaikeuksista voi selvitä.

– Kun työ muuttui ruudun edessä istumiseksi, tuli tunne, että tässäkö se oli. Onneksi nyt on palattu siihen, että nähdään ihmisiä.

39-vuotias Jukka opettaa yrittäjyyttä, palvelumuotoilua ja liiketoiminnan kehittämistä. Hänellä on pohjakoulutuksena tradenomitutkinto ja liiketoimintajohtamisen MBA-maisteri- tutkinto.

Tie opettajaksi kulki erilaisten projektien ja hankkeiden kautta. Opettajaopinnot hän suoritti Hamkin ammatillisessa opettajakorkeakoulussa.

 

Työ on vienyt Jukan niin tosi-tv:hen kuin Borneollekin.

 

Työ on vienyt Jukan niin tosi-tv:hen kuin Borneollekin. Hamkin ideointikonsepti toteutettiin junassa ja se oli mukana VR:n Radalla-ohjelmassa. Ammattikorkeassa opiskelleen borneolaisen ryhmän loppuseminaari puolestaan järjestettiin Borneon saarella.

Opettajan ammatti on tarjonnut paljon sellaista perspektiiviä, mitä Jukka ei etukäteen olisi osannut ajatella. Hän suosittelee muitakin tarttumaan tilaisuuksiin, joilla voi laajentaa omaa näkökulmaa.

– Opettajan työ mahdollistaa tietynlaisen kameleonttina olemisen paremmin kuin moni muu työ.

Syksyt ovat töissä niin kiireisiä, että työn ja perheen yhteensovittaminen on tiukkaa. Harmittaa, kun ei pysty antamaan parastaan, vaikka haluaisi.

Jukka toivoo olevansa viiden vuoden päästä yhä opettajana, mutta vireillä voisi olla uusikin tutkinto, vaikkapa sitten tohtoriopinnot. Parin seuraavan vuoden ajan kuitenkin pikkulapsiarki haukkaa ajasta suuren osan.

 

---

 

Eläkeläinen on yhä ylpeä ope

Ennen eläkkeelle jäämistä piti tehdä pari vuotta ajatustyötä, mutta nyt tuntuu jo oikein hyvältä, kertoo Kristiina Hyvärinen. Haastatteluhetkellä hän on ollut eläkkeellä 12 päivää.

– Opettajuudella on ollut iso merkitys siinä, kuka olen.

Päivätyön päättyminen on mittava muutos jo itsessään, mutta samalla jää pois paljon muutakin: ihmiskontakteja, kavereita, OAJ:n paikallis- ja alueyhdistyksissä toimiminen, rehtoriverkostokin. Kyläyhdistyksen puheenjohtajuus sentään jää.

– Minulla on lippalakki, jossa lukee ”ylpeä ope”. Meinaan sitä vielä käyttää.

 

Kristiina työskenteli viimeiseksi koulunjohtajana ja luokanopettajana kolmen opettajan Ahokkalan koulussa Kontiolahdella. Hän on koulutukseltaan myös erityisopettaja.

Eläkkeelle hän olisi päässyt jo viime marraskuussa, mutta päätti jatkaa lukuvuoden loppuun. Hän pystyi opastamaan seuraajaansa koulunjohtajan ja luokanopettajan tehtävässä.

Viimeisiä työvuosia helpotti kovasti mahdollisuus tehdä nelipäiväistä opetusviikkoa. Maanantai oli opetukseton päivä, ja tunnit sai tuntiopettaja, jolla ei muuten olisi ollut täysiä tunteja.

– Ilman tätä mahdollisuutta en välttämättä olisi jaksanut töissä 65-vuotiaaksi. Suosittelen tätä muillekin, ei se lopullisessa eläkkeessä kovin paljoa vaikuta.

Vapaapäivinä Kristiina ehti muun muassa auttaa iäkästä äitiään. Eläkkeellä äidin tukeminen onnistuu entistä helpommin. 86-vuotias on omatoiminen ja käyttää tietokonettakin, mutta liikkumisen ja kuulon heikentymisen takia apu on tarpeen.

 

Viimeisiä työvuosia helpotti nelipäiväinen opetusviikko.

 

OAJ-aktiivina Kristiina Hyvärinen ehti järjestää lukuisia eläkeinfoja jo paljon ennen kuin asia oli itselle ajankohtainen.

Hän vinkkaa, että omista eläkeasioista kannattaa ottaa selvää hyvissä ajoin ennen kuin jättää irtisanoutumisilmoituksen. OAJ:n sivuilta löytyy hyvä tietopaketti eläkkeelle jäämisestä.

Opetusalan seniorijärjestöllä OSJ:llä on Joensuussa aktiivinen paikallisyhdistys, joka järjestää monenlaista ohjelmaa. Kristiina aikoo ehkä jossain vaiheessa mennä mukaan.

Koko työuran ajan opiskelu on ollut Kristiinalle tärkeä harrastus. Nyt hän on aloittanut työ- ja organisaatiopsykologian aineopinnot avoimessa yliopistossa.

Syksyyn kuuluu myös ainakin mökkeilyä, vesijumppaa ja etelänmatka.

– Aamuisin on katsottu, millaista säätä on luvassa, ja menty ilman aikatauluja.