Uskallanko olla uskovainen? Opettajan voi olla vaikea näyttää vakaumustaan kollegoille työpaikalla

Onko uskonnollisuus kouluissa ja oppilaitoksissa tabu?

Tämä tuli väkisin mieleeni, kun yritin etsiä opettajia haastatteluun. Uskovaiset opettajat arkailevat omaa hengellisyyttään, koska siihen reagoidaan herkästi ilkeämielisillä kommenteilla.

Opettajan voi olla vaikea näyttää vakaumustaan kollegoille työpaikalla.

Tähän juttuun haastattelemani erityisopettaja ei myöskään halua paljastaa nimeään. Kutsumme häntä Ritvaksi.

Ritvalla on sellainen kokemus, että uskontoa pilkataan yleisesti esimerkiksi somen opettajaryhmissä.

– Koulun arjessa on vähintäänkin ookoo naureskella ja vähätellä kristillistä uskoa, juhlapyhiä ja vakaumusta, hän sanoo.

Tässä jutussa emme puutu uskonnonopetuksen sisältöön tai siihen, saako kevätjuhlassa laulaa suvivirttä. Uskonnonvapaus on turvattu perustuslaissa ja uskonnonvapauslaissa. Uskonnonopetuksen järjestämisestä säädetään erikseen perusopetus- ja lukiolaissa.

Koulun uskonnonopetuksessa noudatetaan opetussuunnitelmaa. Opetus ei ole riippuvainen opettajan vakaumuksesta eikä opetuksen tavoitteena ole vaikuttaa kenenkään vakaumukseen.

Opettajien ja oppijoiden henkilökohtaiset vakaumukset ja kulttuurit saavat näkyä kuitenkin koulun arjessa. Koulun perusarvoihin kuuluu erilaisten kulttuurien kunnioittaminen.

Koulun arjessa on vähintäänkin ookoo naureskella ja vähätellä kristillistä uskoa.

Kasvatustieteen tohtori Ulla Vähärautio-Halonen on tutkinut eri puolilla Suomea nuorten mahdollisuuksia harjoittaa uskontoaan koulupäivän aikana. Hän haastatteli viittätoista maahanmuuttajataustaista muslimioppilasta ja -opiskelijaa eri puolilla Suomea.

Osa 12–18-vuotiaista haastatelluista toivoi mahdollisuutta rukoilla koulupäivän aikana, osa ei. Halukkaat pyysivät koulun johdolta omaa tilaa rukoushetkiä varten ja sen he myös saivat.

Lopulta tutkimuksessa päädyttiin kysymykseen siitä, mitä on uskonnonvapaus. Merkitseekö se sitä, etteivät uskonnot saa näkyä lainkaan julkisessa tilassa vai että kaikkien uskontojen kirjo saa olla esillä?

Vähärautio-Halonen päätyi tutkimuksessaan siihen, että koulu tai oppilaitos on julkinen tila, jossa kaikilla ihmisillä – niin opettajilla kuin oppijoillakin – on oikeus harjoittaa omaa uskontoaan, katsomustaan ja rituaalejaan.

Tulkinta, jossa vakaumukset kuuluvat yksityisen elämän piiriin, sopii Vähärautio-Halosen mukaan huonosti monikulttuuriseen yhteiskuntaan, jossa ovia eri uskonnoille pitäisi avata, ei sulkea.

– Uskontokaan ei ole mikään jäykkä palikka, vaan liikkuva, elämään kuuluva ilmiö. Se on tärkeä osa ihmisen identiteettiä, hän perustelee.

Niin sanottu kulttivapaus pitäisi Vähärautio-Halosen mielestä ulottaa kouluissa ja oppilaitoksissa sekä opettajiin että oppilaisiin ja opiskelijoihin.

Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että erilaiset vakaumuksen symbolit saisivat olla esillä. Kaikilla olisi mahdollisuus toteuttaa omaan uskontoonsa kuuluvia rituaaleja, kuten rukoilemista, ja uskonnolliset toiveet olisi huomioitu myös esimerkiksi ruokalan lounaslistalla.

– Eri uskontojen pitäisi olla luontevasti esillä koulun arjessa. Niihin liittyvistä ilmiöistä voisi keskustella ja oppia.

Vähärautio-Halonen uskoo, että oman vakaumuksen salliminen vahvistaisi tunnetta siitä, että kuuluu porukkaan ja on hyväksytty yhteisön jäseneksi.

Ritvan ystävä on opettajana koulussa, jossa kokoontuu kristittyjen opettajien rukouspiiri. Ritvasta tuntuu melkein kadehdittavalta, että omalla työpaikalla voi olla hengellistä toimintaa.

Tutkimusten mukaan opettajat joutuvat usein tasapainoilemaan sen kanssa, miten eri vakaumuksia huomioidaan ja kuinka paljon he voivat tuoda omaa vakaumustaan esille työpaikallaan, kertoo Vähärautio-Halonen. Itse hän kannattaa avointa asennetta.

– Opettajan on hyvä ottaa vastaan se, mikä on tarjolla, antaa tilaa keskustelulle ja huomioida erilaisia tarpeita. Kritiikkiäkin pitää sietää, mutta erilaisuutta pitää kunnioittaa eikä ketään saa loukata tai syrjiä.

Koulu luo mallin sille, miten suvaitsevaa ja rauhanomaista yhteiskuntaa rakennetaan.

Vaikka koulujen ja oppilaitosten ei ole pakko antaa rukoustiloja, Vähärautio-Halosen mielestä niiden kannattaisi se tehdä, koska näin opittaisiin olemaan erilaisia ja osana moninaista yhteisöä.

– Koulu luo mallin sille, miten suvaitsevaa ja rauhanomaista yhteiskuntaa rakennetaan.

Ulla Vähärautio-Halonen muistuttaa, että uskonto kuuluu yksityisen elämän piiriin silloin, kun ihminen niin haluaa, ja tätäkin oikeutta pitää koulussa kunnioittaa.

Ritva toimi uransa alussa yläkoulun uskonnonopettajana. Se oli hänelle mieluisaa, koska uskonnonopettajalle tunnuttiin sallivan kiinnostus kristillisiä asioita kohtaan. Työyhteisössä uskovaisen rooli sopi uskonnonopettajalle.

– On selvää, että työpaikalla ollaan tekemässä töitä eikä hakemassa hyväksyntää omalle vakaumukselle. En kuitenkaan haluaisi kuulla tahdittomia letkautuksia uskontoon liittyvistä asioista, Ritva sanoo.

Kouluissa ja oppilaitoksissa osataan olla hyvinkin sensitiivisiä ja suvaita erilaisuutta. Ritva muistuttaa, että uskontoon ja kristilliseen vakaumukseen liittyvä arvopohja on osa tätä moninaisuuden kirjoa.

– On kurjaa, että omaa uskoa pitää piilottaa etenkin, kun se on itselle niin iloinen ja luonnollinen ja asia, hän sanoo.