Kumppanukset-juttusarjassa ystävät tai yhteistyökumppanit kertovat toisistaan ja siitä, mikä heitä yhdistää.
Eeva Rinne:
”60-luvun oppilaat olivat sulkeutuneempia”
Tulin Kotkan Tyttölyseoon, “Tipulaan”, voimistelun, liikunnan ja terveysopin lehtoriksi 1962. Jännitti tulla opettamaan samaan kouluun, jota itse olin käynyt yhdeksän vuotta. Entisistä opettajistani tuli kollegojani.
Liikuntaan kuului tuohon aikaan paljon voimistelua ja urheilua. Urheilussa lajeja oli vähän, palloilua ei juuri lainkaan. Liikuntasalina käytetyssä juhlasalissa ei ollut edes koripallotelineitä. Myöhemmin saatiin ajanmukainen liikuntasali.
Koulun 700 tyttöä olivat kilttejä. Joskus tytöt huijasivat, että he eivät voi kuukautisten takia osallistua liikuntaan. Viimein aloin merkitä päiväkirjaan, ketkä kulloinkin halusivat ”istua” jumppatunnilla. Se vähensi pinnausintoa.
Muistan, kun Eija palellutti säärensä. Liikuntatuntiin kuului sinä päivänä pieni hiihto- tai kävelyretki meren jäällä.
Eijalla oli hame päällä, ja kehotin häntä menemään kotiin vaihtamaan pitkät housut. Hän väitti kuitenkin pärjäävänsä hyvin kreppisukissaan.
Kun luokka palasi jäältä, olivat Eijan sääret lievästi paleltuneet. Hieroimme niitä kollegani kanssa lämpöpatterin vieressä pitkän tovin, ennen kuin veri alkoi kiertää. Onneksi ei jäänyt mitään jälkiä!
60-luvun oppilaat poikkesivat selvästi 70-luvun jälkeen saapuvista oppilaista. He olivat hiljaisempia ja sulkeutuneempia, voisi jopa sanoa arkoja.
Olen miettinyt, että se johtui ehkä opettajista. Kuri oli kovempi ja joitakin opettajia suorastaan pelättiin.
1974 kouluumme saapuivat ensimmäiset pojat. Tytöillä ja pojilla oli yhteisiä tanssiharjoituksia.
Terveystiedon tunnilla alettiin näyttää valistusfilmejä, joissa näytettiin sukuelimet ja kerrottiin yhdynnästä ja ehkäisystä. Ne olivat hyvin suosittuja. 60-luvun oppilaat eivät sellaisista tienneet mitään.
Meitä liikunnanopettajia koulutettiin paljon kesäisin, eikä perheeni ollut siitä kovin innoissaaan. Koulutukset tapahtuivat eri urheiluopistoilla, ja niissä annettiin hyviä ideoita käytännön opetukseen.
Muistan, kun meillä oli Kuortaneella jopa naisten liikennekurssit. Ajoimme liikenteessä pyörillä ja autoilla. Poliisit olivat tarkistamassa, että hallitsimme asiat. Silloin suunniteltiin opetusohjelmaan liikenneopetusta koululaisille, mutta en muista, toteutuiko se koskaan.
Olen mielissäni, kun minut on kutsuttu Eijan luokan luokkakokouksiin muistelemaan menneitä. Tytöt ovat edelleen yhtä mukavia.
Eija Huusari:
”Eeva Rinne oli kuin raikas tuulahdus”
Aloitin koulunkäyntini Kotkan Tyttölyseossa 1961. Siellä oli hyvin tiukka kuri.
Yhdeksänvuotisessa tyttökoulussa piti oppilaiden aina nousta tunnilla seisomaan, kun oli vastausvuoro. Opettajia ei koskaan sinuteltu ja heille niiattiin vastaan tullessa.
Eeva Rinne oli kuin raikas tuulahdus. Hän tuli meille voimistelunopettajaksi ollessani toisella luokalla. Hän ei vaatinut sellaista kunnioitusta kuin moni muu opettaja. Hän oli nuori ja iloinen.
Ensimmäinen voimisteluopettajani vaati tekemään tamburiinin tahdissa ”aaltoja” avorivistössä lähes joka liikuntatunti. Eeva ei aalloista välittänyt, hänen tunnillaan hypättiin telineillä ja opeteltiin kuperkeikkoja.
Pesäpalloa pelattiin usein koulun pihalla, koska urheilukentällä ei ollut aina tilaa. Emme näyttäneet mitenkään urheilullisilta, kun juoksimme hameet heiluen pallon perässä.
Muistan, kun viereisen teknillisen koulun poikia nauratti heidän katsellessaan juoksuamme.
Eevaa saattoi yrittää jopa huijata pelkäämättä kauheaa rangaistusta.
Liikuntatunnit olivat itselleni vastenmielisiä. Inhosin jo siniseen, virttyneeseen voimistelupukuun pukeutumista ahtaassa pukuhuoneessa. Valitin usein kurkkukipua.
Eeva totesi ystävällisesti, että alapa kurlata kurkkuasi aamuisin suolavedellä, se saattaa auttaa. Hävetti, enkä pitkään aikaan valittanut kurkkuani.
Eeva Rinne oli lukioajan myös luokanvalvojamme. Hänelle saattoi huoleti tunnustaa minkä tahansa asian. Ihana jumppamaikkamme kirkastaa muistoni Kotkan Tyttölyseosta.